Tammikuun esikasvatusstatus

Chilit ja paprikat ovat muuttaneet isompiin yksiöihin, joissa saavat majailla siihen asti, kunnes lumi on poissa ja uusi kasvihuone pystyssä. Leijonankidat siirsin isompiin potteihin, vaikkei toki vielä olisi tarvinnut, mutta tekevätpähän nyt tilaa ensi kuussa esikasvatusvuoroon tuleville tomaateille - ja se ensi kuuhan  on jo sunnuntaina! Pitääkin taas laittaa multa ostoslistalle.

Syksyllä hankin Seemnemaailmasta pinkkiä tähkälaventelia, sillä olen halunnut kokeilla laventelin kasvattamista siemenestä. Kaupoissa tuppaa nykyään olemaan pelkkää tupsulaventelia, joten sekin puolsi tähkien kasvattamista itse. Ensimmäisestä kylvöstä (sammalnappeihin) iti vain pari hassua siementä, joten tein uusintakylvön ja hölväsin lopun pussillisen siemeniä multaan. Nyt sieltä alkaa lupaavasti vihreää nousta, joten ehkä joku yksilö selviää kesään ja kukintaan asti.

Korpikankaalta tuli muutama viikko sitten siemenkuvasto, ja siitä tuli ympyröityä jokunen mielenkiintoinen kasvi, jotka sitten yllättäen päätyivät ostoskoriin. Päätin vielä kerran kokeilla eukalyptuksen kasvattamista, kun sen pitäisi muka olla niin helppoa, ja toistaiseksi ainakin 2 siementä on itänyt. Niiden itämisessä menee 2-3 viikkoa, joten toivottavasti vielä muutama taimi jaksaa maasta ponnistaa. 

Tammikuun kylvöihin ehti vielä kyytiin Korpikankaalta petunia Shake raspberry. Petuniakin on kuulemma helppo kasvatettava, tosin kylvöaikatauluksi oli pussiin merkitty maalis-huhtikuu. Minä haluan aikaisen kukinnan, joten ripsautin siemenet eukalyptuksen kaveriksi. Petunian siemenet olivat kätevästi muovituubissa, joten niiden kylväminen oli helppoa.

Viimein uskaltauduin kääntämään katseeni "talvehtineisiin" pelargoneihini. Osassa oli vielä jotain vihreää, mutta suurin osa oli kuivanutta, ruskeaa höttöä. Saa nähdä pelastuuko yksikään niistä vihreistäkään. Vielä en uskalla niitä alkaa leikellä, joten sinnitelköön maaliskuulle. Yhdestä terhakkaasta versiosta napsasin pari oksaa juurtumaan, kun ne olivat kasvaneet ylipitkiksi. Juurtuminen ei kuulemma ole mitenkään helppoa, mutta kokeilenpahan nyt aikani kuluksi.

Sunnuntaina on siis kylvövuorossa tomaatit, ja näköjään viime vuodelta jäi muutama hämähäkkikukan siemen. Laitetaan multiin nekin.

Helppo kurpitsalasagne

Ei löytynyt arkistosta kuvaa kurpitsasta, joten Tallipihan suklaaversiot kelvatkoon

Pakastimentyhjennysviikot jatkuvat, ja viime vuoden sato hupenee hyvää vauhtia. Varaston pakastimesta tuli vastaan useampi pussillinen paahdettua kurpitsasosetta, joten nappasin yhden pussin mukaan keittiöön ja aloin googlettaa, mitä siitä tehtäisiin.

Yleensä sotkutan kurpitsan mac & cheeseen tai teen kurpitsacurryn, mutta nyt muistin meillä olevan parikin pakettia lasagnelevyjä, joten ei kun etsimään reseptiä pumpkin lasagnelle. Mikä ihanuus ja helppous: amerikkalaiset reseptit pystyi nopeasti karsimaan pois hakutuloksista, kun he eivät osaa edes lasagnea kirjoittaa, vaan typottavat sen "lasagna". Loistavaa!

Joskus olen Nigellan ohjeella tehnyt kurpitsalasagnen. Siinä valko"kastike" tehtiin ricotasta ja vuohenjuustosta, mikä sopi kurpitsan kanssa erinomaisesti. Tällä kertaa löysin kertakaikkisen helpon reseptin, missä lasagneen tehtiin vain yksi kastike, eikä perinteisesti erillistä punaista ja valkoista.

Kuullotin pannulla sipulia ja kaadoin sen seuraksi kurpitsasoseen (n. 400 g True green hubbardia; hurjan maukas lajike). Mausteeksi laitoin inkivääriä, rutkasti muskottia ja hitusen kanelia. Jääkaapista löytyi palanen englantilaista cheddaria, jonka raastoin pannulle mukaan, ja kerma- ja maitopurkkien jämillä laimensin soseen enemmän kastikkeen tapaiseksi. Alkuperäinen resepti kehotti laittamaan mukaan salviaa, mutta sen puutteessa saksin kastikkeeseen ikkunalaudalla kasvanutta persiljaa. Lopuksi säädin suolan kohdilleen, ja sitten vain latomaan uunivuokaan kastiketta ja lasagnelevyjä. 200 C/ 40 min. ja hyvää tuli. Syötiin koko satsi kertaistumalta.

Kylmää hikeä kasvitarhassa

Miten minusta on tullut panikoiva mummo! Voihan nolous.

Schenkerin ystävällinen jamppa toi pihaan "kasvitarhan" (hänen nimityksensä uudelle kasvihuoneelle), joka matkasi Kangasalle peräti Virosta asti. Siinä 200 kg:n kuormaa autokatokseen turvaan kuskatessa silmiin osui paketissa ollut tarra, jossa komeili luku 12 m2. Samanlainen tarra oli toisessakin paketissa. Alkoi kylmä hiki hiipiä toppatakin alta: olivat kuskanneet meille väärän kokoisen kasvarin! Voihan...!

Parempi puolisko säilytti tyyneytensä ja kehotti laittamaan Akirolle viestiä asiasta. Laitoinkin kyselyä, että tulikohan lähetys nyt ihan oikein, kun en löytänyt pakettien joukosta lähetyslistaa, millä asian varmistaa. Ja malttamattomana, kun en yli vuorokauteen saanut vastausta, laitoin uuden viestin. Mutta sieltähän ystävällinen Hanna äsken vastasi, että lähetys on oikein, jos siitä löytyy luettelemansa tavarat. Löytyihän ne, huh! Ei auttanut kuin pahoitella turhasta panikoinnista.

No, jos saa itseä puolustella, on tässä hitusen pinna tiukalla, kun kuukauden olen jo odotellut töiden alkua, eikä vieläkään ole tietoa, milloin pääsen hommiin. Asiakas on kuulemma sähköpostiosoitteen saanut minulle kuukauden aikana hoidettua (hurraa!), mutta muita työkaluja ei. Ja tätä hommaa ei ihan sähköpostitse hoideta. Pienissä nyrkkipajoissa on niin paljon mukavampi tehdä töitä kuin suurissa korporaatioissa. Jos työntekijä tarvitsee läppärin, se käydään saman tien ostamassa, ja ohjelmistojen lisenssit saa verkosta. Ei tarvitse pyöritellä peukaloita odotellessaan, että lupapaperit pyörivät byrokratian rattaissa viikkotolkulla, ennen kuin realisoituvat isojen poikien pöydältä työntekijän nenän eteen. Mutta ei auta kuin odotella.

On risukasaan sen verran aurinko paistanut, että kokonaista 4 kpl laventeleita on itänyt! Hölväsin multaan kokonaisen pussillisen, kun ekassa satsissa ei elonmerkkejä näkynyt, mutta nyt näkyy neljä minipientä tainta. Kunhan vielä saisin eukalyptukset itämään (menee kuulemma 14-21 vrk), niin sittenhän olisi jo mukavasti täytettä uuteen kasvihuoneeseen. Jahka sen saa pystytettyä latvialaisen videon avulla.

Toinen jalka Pälkäneellä

Joskus muinoin jostain kumman syystä pyöräiltiin puolison kanssa naapurikuntaan Pälkäneelle. Käytiin Mallasvedessä ja Kostianvirrassa uimassa ja syömässä Pirkanmaan parhaassa pizzeriassa Sarandassa. Ihastuttiin vanhoihin taloihin ja niiden pihapiireihin, kaalikasveja ja sipulia notkuviin peltoihin sekä joka paikasta siintäviin vesistöihin. Siitä lähtien alettiinkin vitsailla kaikesta "sitten kun asutaan Pälkäneellä". Esimerkiksi kun näin Le Creuset'n ihanan kurpitsapadan, puoliso sanoi, että Pälkäneellä meillä sitten on sellainen. Ja kun auto piti viedä huoltoon, todettiin että sitten Pälkäneellä ei autoa tarvita.

Nykyinen asuinpaikka oli täydellinen lähityövuosiin: työpäivän jälkeen pääsi rauhaan ja hiljaisuuteen ja nopeasti hilpaistua koirien kanssa metsään. Koirien kanssa elämistä helpotti suuresti se, että viiden minuutin ajomatkan päähän tuli eläinlääkäriasema. Nyt alkaa metsät olla hakatut, ja taitaa se meikäläisen koirallinen elämä olla tiensä päässä. Pitää nimittäin ottaa realiteetit haltuun, vaikka niin tekisi mieli vielä ottaa yksi havanna tuohon pyörimään. Mummokoira porskuttaa varmaankin vielä vuoden, ja naukseri 2.0 reilut 10 vuotta, mutta jos vielä sen havannan ottaisin mummon jälkeen, kolkuttelisin jo kahdeksaakymppiä, kun siitä koirasta aika jättäisi. Mikäli siis kolkuttelisin, sillä meikäläisen suvussa ei pitkäikäisyydellä retosteta.

Nyt kun on 10 vuotta tehnyt enimmäkseen etätöitä, alkaa kaivata ympärilleen elämää. Kaupunkiin minua ei saa, eikä herranähköön mihinkään kerrostaloon, mutta pienen paikkakunnan "keskustaan" voisin muuttaa. Eli siis sinne Pälkäneelle. Kävelymatkan päässä olisi kahvila, jossa käydä lounaalla ja kirjastosta voisi hakea luettavaa. Kukkakauppakin olisi lähellä.

Ai mistä tiedän, että ne olisivat kävelymatkan päässä? No, kun minulla on jo talo tiedossa Pälkäneeltä! Ihan ekalla visiitillä pyöräiltiin talon (kuvassa) ohi, ja huomion kiinnitti villiintynyt puutarha, jonka lomasta pilkisti valkoinen talo. Puutarhan kunnosta päättelin, että talossa asuu vanhus, joka ei ole jaksanut pihaansa hoitaa vuosiin.

Seuraavalla visiitillä talon portista oli poistettu postilaatikko, mistä päättelin, että vanhus oli tullut tiensä päähän. Jossain vaiheessa talon edustalla näkyi pahvilaatikkoja ja muovipusseja, ja iloisesti ajattelin, että talo on saanut uudet asukkaat, mutta taisi vain olla, että taloa tyhjennettiin, sillä kovin se on näyttänyt autiolta sen jälkeen. En tiedä mikä siinä talossa viehättää - tai siis sijainnissa, koska itse taloa ei ylikasvaneen puutarhan takaa juurikaan näy. Jokin vain siinä puutarhassa vetää puoleensa sekä se, että tarvitsisi vain laskeutua polku alas, niin pääsisi aamu-uinnille Kostianvirtaan. Ja kyllähän tuo ilmakuva indikoi, että talossa olisi kuisti, jossa talvettaa pelargonit.

Minähän olisin jo ihan valmis ottamaan selville talon omistajan ja ryhtymään kaupantekoon - olen jo karttapaikasta tsekannut tontin numeron ja rajat - mutta paremmalla puoliskolla on vielä järki päässä. Talon kunnostahan ei ole mitään takeita - tuskin sitä on vuosikymmeniin rempattu mitenkään. Mutta silti kirpaisee, että MINUN taloani pidetään siellä tyhjillään. Tosin kirpaisee minua kaikki Pirkanmaan autiotalot. En voi ymmärtää, miksi perikunnat täällä pitävät taloja tyhjillään, kun ottajia varmasti olisi. Meidän kylälläkin on useita autiotaloja, osa vielä todella kauniita talovanhuksia, mutta siihen vain lahoavat paikoilleen. Perikunta joutuu niistä koko ajan kuluja maksamaan, mutta siltikään eivät myy. Eivät edes korona-aikaan, jolloin kysyntää taloille oli hurjasti. Outoa porukkaa.

Puolison kanssa päätettiin, että aletaan pikkuhiljaa tätä taloa remontoida myyntikuntoon. Tämä talohan oli melkein pakasta vedetty, kun tänne muutettiin, joten remontoitavaa ei ole paljoa. Ensi kesälle varaan ulkomaalauksen ja seuraavana vuonna uusitaan keittiö, kun se on parinkymmenen kokkausvuoden aikana rispaantunut huomattavasti. Seuraava omistaja saa sitten hoitaa loput. Mikäli tuolloin maailma on vielä pystyssä, aletaan ihan oikeasti siirtyä Pälkäneelle. Kurpitsapadan kanssa.

Melkein millilleen

Ei siinä kauan nokka ihmisellä tuhissut, kun oli kliksutellut ostoskoriin Akirolta hitusen omega strongia. En suinkaan ole hurahtanut öljykapseleihin, vaan tällä kertaa kyseessä oli 18-neliöinen tunnelikasvihuone Hanneksen runteleman tilalle.

Eilen käytiin mittailemassa vanhaa kasvihuonetta ja todettiin, että uusi on lähes saman korkuinen, mutta 50 cm leveämpi ja pidempi. Vanha kasvihuone on sopivasti ympäröity 30 cm x 30 cm betonilaatoilla, joten uuden kasvihuoneen lattiakin on melkein millilleen valmis. Toki täytyy hitusen tasoitella laattojen alusia, kun muurahaiset ovat niitä keikuttaneet, ja kasvarin ulkopuolella olevien laattojen välissä kasvaa iloisesti maahumalaa, joka täytyy kaivaa pois, mutta vähemmällä päästään kuin alun perin luultiin. Tai siis onhan se kasvarin kamala kasaaminen ja vanhan purkaminen vielä edessä, mutta eiköhän se muutamalla reippaalla hampaidenpurennalla onnistu.

Lunta on vuodenaikaan nähden yllättävän vähän, joten toivottavasti Akirolta laittavat kasvarin pian rahdin kyytiin, jotta päästään sitä heti kasaamaan, jahka lumi alkaa osoittaa sulamisen merkkejä. Tuo pieni hitukerros pakkaslunta sulaa ihan sekunnissa pois, kun keli menee plussalle. Ja viimeistään maaliskuussa pitäisi saada kaalikasvit ja eka peruna kasvihuoneeseen itämään.

Puutarhavuosi 2025

Kivipellon Saila haastoi jakamaan paljastuksia puutarhavuodesta 2025. Haaste on lähtöisin Hiidenkiven puutarhasta. Siispä aivonystyrät liikkeelle ja muistelemaan, mitä oikein tapahtui puutarhassa vuonna 2025.

1. Mitä uutta teit tai koit puutarhassa?

a. Suunnittelua/Suunnitelmissa pysymistä
b. Laiskottelua/Hullun lailla ahkerointia
c. Kasvattaa hyötykasveja/koristekasveja
d. Taidetta (mainitse myös materiaali)

Kerrankin suunnittelin! Yleensä nappaan puutarhaliikkeestä jonkin hurmaavan kasvin ja tungen sen sitten johonkin nurkkaan, mutta keväällä tuli visio laajentaa hyötytarhaa ja sen ihan ajatuksella suunnittelin. Suunnitelmassa myös pysyin, joskin lisäsin siihen muutaman Lidlin halpispionin... Mutta niitähän ei lasketa, kun ovat vaan sellaisia pieniä koristeita. 

Mummokoira laadunvalvoo uutta istutusaluetta (oikeasti haistelee naapurin kanan jäännöksiä ketun aamiaisen jäljiltä)

2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi suunnitelmissa?

a. Tarkasti
b. Ai missä?
c. Suunnilleen kyllä
d. Hmm... *viheltelyä*... "suunnilleen"...

Tänä talvena oli vakaa aikomus suunnitella etupihan kukkapenkki uusiksi, mutta tämän haasteen myötä hoksasin, etten talvisin tee mitään puutarhasuunnitelmia (ei siis ihme, että kevään koittaessa sitä on kuin puulla päähän lyöty puutarhan suhteen). Kaikki suunnittelu painottuu kesään ja syksyyn, jolloin suunnitelmia pystyy toteuttamaan saman tien. Talvi menee kutoessa ja esikasvatteita hoivatessa, eikä puutarhalle tule sen enempää ajatuksia suotua.

3. Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?

a. Ei
b. Vähän
c. Jonkin verran
d. Autolastillinen... eikun kaksi... eikun...

Hyötytarhan laajennus vaati tukun uusia hedelmäpuita ja -pensaita. Mieli toki teki vaikka mitä ihanaa pioneista esikoihin, mutta järki onneksi pysyi päässä, kun en ole lainkaan kitkentähenkinen ihminen.

Erikoispelargoneihin hurahdin ihan huolella, joten niitä tuli haalittua Hollantia myöten. Nyt tosin näyttää siltä, etten saa niitä talvetettua, joten kohta saa haalia niitä uudestaan.

Yhden pitkäaikaisen haaveen toteutin, kun Prisma myi loppukaudesta taimia puoleen hintaan: ostin atsalean! Jos en asuisi keskellä sinistä savea, olisi puutarha täynnä rhodoja ja atsaleoja. Pari Byggmaxin "ota tästä" -rullakosta haalittua ilmaisrhodoa sinnittelee tontin perukoilla lehtikuusen alla, mutta atsaleoihin en ole raaskinut pennosiani laittaa. Nyt laitoin, kun halvalla sai, ja istutin atsalean kuusen juurelle kohopenkkiin. Ainakin loppusyksystä se näytti vielä olevan hengissä. Saa nähdä, miltä se keväällä näyttää.

4. Menetitkö kasveja?

a. En. Kasvatan vain luotettavia kasveja ja varjelen niitä suurimpina aarteinani.
b. Joskus tulee talvituhoja, joskus kesätuhoja. Joka vuosi vähintään yksi kasveista toteaa viihtyvänsä paremmin jonkun toisen puutarhassa. Suurin osa kuitenkin selviää puutarhassani.
c. Olen innostunut vyöhykkeiden venytyksestä ja haluan kokeilla aina jotain uutta ja eksoottista. Tuhoja tulee väistämättä.
d. Älä edes kysy, kuinka monta!

Tuuli kaatoi viimeisenkin päärynäpuun, ja riippahernepensas alkoi kasvaa kääpää (parempi puolisko ei millään haluaisi sitä kaataa, koska pölyttäjät ovat viihtyneet hernepensaan kukissa - silloin kun se vielä kukki). Lisäksi Viherpeukaloilta ostetut luumupuu ja marjasinikuusamat kuukahtivat alkumetreillä, kun eivät kovin elinkelpoisia taimia alun perin edes olleet.

Puutarhaa perustaessa sitä jotenkin luuli kasvien olevan ikuisia, ts. kun jotain johonkin istutat, se tönöttää siinä maailman tappiin. Nyt olen oppinut sen, että puutarha elää koko ajan, eivätkä kaikki kasvit mukana pysy. Onneksi mantsurianjalopähkinät ovat vielä kumpikin elossa. Niiden kuukahtaminen kirpaisisi, sillä niitä ei juurikaan taimikaupoissa ole tarjolla (vähänkö olen katkera, kun Pionien koti näytti Instassa, miten heidän hoodeillaan jalopähkinät ovat "rikkaruohoja", sillä oravat levittävät niiden pähkinöitä sinne tänne. Saisivat rikkaantua täälläkin!).

5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Metsän. Tontti on vanhaa pellonpohjaa, jossa ei kasvanut kuin muutama haapa ja paju, kun tänne muutettiin. Vuosien varrella tontin luonnonvarainen osa (n. 4000 m2) on pikkuhiljaa metsittynyt, mutta vasta viime talvena, kun lumi painoi tontin päässä koivun oksia alaspäin ja niistä muodostui viehkeä tunneli, tuli ajatus, että metsitys on todellakin se oikea suunta.

Instassa seuraan cornwallilaista Mrs B:tä, jonka puutarhassa on ihania, luonnontilaisia polkuja, kaatuneita puunrunkoja sekä lampi. Siitä sain lisäinspiraatiota: haluan tontin perukoille luonnollisen näköistä ja mahdollisuuksien mukaan luonnon muovaamaa maisemaa, enkä säntillisiä istutusalueita. Toteutus tosin on hankalaa, eikä meikäläisen elinaikana kummoiseksi ehdi, mutta yritän ainakin. 

Tontin päässä virtaa leveä oja (eteläpohjalainen varmaankin nimittäisi sitä luomaksi) ja keskellä tonttia on pieni lähde. Niitä pitäisi jotenkin romantisoiduttaa istuttamalla rannoille pensaita ja kosteikkokasveja. Ojassa kasvaa iiristä, suovehkaa ja rantakukkaa, ja lähteen rannalle olen tällännyt sulkaharmaalepän ja kynäjalavan. Harmi, ettei tontilla ole kiviä, joita hyödyntää visiossani. Sellaiset sammalen peittämät lohkareet sopisivat veden äärelle upeasti.

6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee sinua aina muistuttamaan kesästä 2025?

a. Sää
b. Kukkaloisto
c. Joku muu. Mikä?

Uusi hyötytarha-alue hedelmäpuineen ja hunajamarjoineen. Jahka selviävät talvesta. Pakkasta on riittämiin, ja jänöjussi käy öisin kiertelemässä aluetta. Toistaiseksi verkkoviritelmät ovat pitäneet jänön loitolla.

7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime kesänä?

Sain 3 kpl pelargoninsiemeniä! Siis kypsiä sellaisia ja omista pelargoneista. Yleensä napsin kukkineet osat pelargoneista kompostiin, mutta nyt älysin jättää muutaman räähkän sojottamaan kukkaloiston keskelle. Siemenkotia niihin kyllä muodostui, mutta vain 3 siementä kypsyi siivelliseksi asti. Pari päivää sitten tyrkkäsin ne multaan. Toivottavasti itävät! Olisi hauska nähdä mikä miksaus niistä syntyy.

8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

3 kpl vesitynnyreitä. Alkuvuodesta teetätettiin kattoremppa ja sen myötä saatiin yhteen ränniin vesirosvo, josta saatiin lähestulkoon koko kesän kasteluvedet. Taisin käyttää vesijohtovettä vain kasvihuoneen pesuun syksyllä.

9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?

a. Ei, on vain erilaisia kokeiluja!
b. Ehkä...
c. Aivan liian monta!
d. Virhe? Mitä? Minullako? Eeei suinkaan...!

Taimien hankinta Viherpeukaloilta oli virhe. Olen useasti ostanut kasveja postimyynnistä, enkä ole joutunut kuin kerran pettymään, mutta nyt tuli se toinen kerta.

10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Villirucola! Kukaan ei ollut kertonut, että se talvehtii, joten keväällä ihmettelin, mikä ihmeen turpas kasvimaalta nousee. Rucolahan se, ja ehti kesän aikana kasvaa melkoiseksi pensaaksi, vaikka siitä lehdyköitä napsittiin lukuisiin pizzoihin.

11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Daaliat. Mikä siinä onkin, että daalian juurakoiden ostaminen on venäläistä rulettia! Valkkaat ihania lajikkeita ja ilahdut, kun viimein alkaa lehtien lomasta pilkistää nuppuja. Mutta nupuista paljastuukin lähestulkoon aina aivan väärä lajike aivan väärän värisenä. Mietin, viitsiikö sitä tänä vuonna enää daalioita tilata, vaikka postimyyntifirmat niillä ihmistä kovin houkuttelevat.

12. Pitikö puutarhabudjettisi?

a. Kyllä vain, ja osa jäi säästöön ensi kesää varten.
b. Suunnilleen.
c. "Hieman" lipsahti lapasesta...
d. Mikä budjetti?

Olen siitä onnellisessa asemassa, etten ole budjetteja joutunut tekemään sitten opiskeluaikojen. Lisäksi olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä harrastuksiin saa laittaa rahaa. Ja onhan nämä meikäläisen muutaman euron siemenpussiostokset pikkuhiluja verrattuna siihen, että harrastaisin jääkiekkoa, moottoripyöräilyä tai purjehtimista. Hyvällä omallatunnolla laitan rahojani siemeniin, multaan ja lannoitteisiin, sillä niiden avulla tuon iloa ja ruokaa sekä itselleni että puolisolle, ja hyvässä lykyssä pidän hengissä muutaman madon ja perhosen.

Siemenestä kasvatettu hämähäkkikukka ja pennusta kasvatettu naukseri

13. Mitä opit?

Sen, että olen rivi-ihminen. On ihana katsoa kuvista muiden romanttisia kasvimaita, jotka levittäytyvät villinä viidakkona ja joissa kurpitsat kiemurtelevat sinne tänne, ja purjojen ja punajuurten lomassa kasvaa pölyttäjiä kutsuvia kukkasia. Kokeilin samaa viime vuonna, mutta ei helkkari mikä ärsytys nähdä se sekasotku ja yrittää sieltä kaivaa itselle syötävää. Kun loppukaudesta viimein sai kukkineet kukat revittyä kasvimailta pois, paljastui niiden alta minipieniksi jääneitä vihanneksia. Vain purjot olivat tykänneet kasvaa sotkun keskellä. Tänä vuonna kasvimaat jatkavat viivasuorine kylvörivineen ilman turhanpäiväisiä höpsötyksiä.

Kevään laatikkoleikki

14. Vinkit ensi kasvukaudelle

Koska yläpiha on täynnä, siirrä katse alapihalle ja rupea suunnittelemaan siitä metsäpuutarhaa. Ostin syksyllä Satoisa metsäpuutarha -kirjan (tilasin sen vanhan musiikinopettajani tyttäreltä - pieni maailma!) alapihan suunnittelua varten, mutta toistaiseksi siitä ei ole mitään uutta irronnut (muuta kuin että joidenkin kasvien lehtiä voi käyttää vessapaperina. En ehkä rupea.). Hyvin kirjoitettu ja käännetty kirja kuitenkin, joten sitä on mukava lukea.

15. Miten odotat seuraavaa kasvukautta?

a. Suurin suunnitelmin
b. Kunnianhimoisin odotuksin
c. Kauhunsekaisin tuntein
d. Into pinkeänä ja sormet syyhyten

Kauhua tuottaa uusi kasvihuone, joka on ostoslistalla Hanneksen turmeleman kasvarin tilalle. Uusi kasvari on kyllä suurin piirtein jo valittu, eikä sen ostaminen tuota ongelmia, mutta kiesus sentään sitä sen kokoamista! Mikä siinä onkin, että kasvihuoneet on aina aivan järjettömiä palapelejä ja niiden kokoamisohjeet täysin käsittämättömät (ekan kasvarin kohdalla sentään saatiin saksankielinen videokasetti ohjeeksi :-D ). Parempi puolisko on ihmeen stoalainen kasvihuoneita kasatessaan ja mielellään on tätä tulevaakin kasaamassa, mutta minä voisin kyllä kokoamisesta maksaa jollekin ja pysytellä itse sen aikaa viiden tähden hotellihuoneessa siemailemassa shampanjaa.

16. Tuleeko mieleen vielä jotain, mitä haluaisit kertoa puutarhavuodestasi?

Viime kesänä hyödynnettiin kesäkeittiötä ihan urakalla. Aloitettiin ulkosyönti jo helmikuussa ja laitettiin ruokaa ulkona pitkälle syksyyn. Grillin ääressä kiikaroitiin, kun räkättirastas hautoi munia pesässä lumihattu päässään - ei ollut vielä silmun silmua puissa ja lunta satoi. Kesäkeittiössä myös kuulin kevään ensimmäisen kurjen kirahduksen, ja myös ne viimeiset, kun aurat syksyllä suuntasivat kohti etelää. Tänä vuonna täytyy aloittaa ulkokausi taas heti, kun pakkas- ja lumitilanne antaa myöten.

Järkytyksiä

Pakkanen alkoi sen verran purra vanhojen toppahousujen läpi, että ehdotin kuskille visiittiä urheilukauppaan ostamaan nippu uusia. Tokihan olisi pitänyt hoksata, ettei tammikuussa enää mitään toppahousuja myydä - rekissä oli vain muutamat kalliit lasketteluhousut, joiden lepattavien lahkeiden kera ei kallioisessa metsässä koirien kanssa ketterästi tarvota. Ostin sen sijaan kuvassa näkyvän tamarindin, joka kuulemma suotuisissa olosuhteissa kasvaa ihan puuksi asti.

No, ehkä ilmastonmuutos ei vielä suosi Pirkanmaalla tamarindipuita, mutta kyllä ihmistä hätkähdytti tieto, että 20 vuodessa on kasvukausi pidentynyt kuukaudella! Aivan hurjan huikea määrä siinä ajassa, mitä me ollaan tässä talossa asuttu! Tosin kasvukausi on harmiksi pidentynyt sieltä loppupäästä, mikä ei puutarhuria kovasti ilahduta, sillä syksyllä alkaa olla jo liian pimeää ja kosteaa kasvien kukoistukselle. Ajatella, jos kasvukausi pidentyisikin sieltä alkupäästä: mikä hurja sato tulisikaan, jos kaikki se helmi-, maalis- ja huhtikuun valo saataisiin hyötykäyttöön.

Ammattipuutarhureilla on melkoinen homma sopeuttaa tuotantonsa uuteen ilmastoon. Uusimmassa Viherpihassa mansikankasvattaja sanoi, että suomalaisten suosima Polka ei enää pärjää nykyilmastossa, vaan on etsittävä uusia lajikkeita. On siinä melkoinen työsarka kehittää lajikkeita ja testata niitä - etenkin, kun joidenkin elanto on siitä kiinni. Ei voi kovinkaan hurjia riskejä ottaa.

Harrastelijaturaaja sen sijaan otti riskin: viime vuonna moni kehui esikasvatukseen sammalnappeja, joita näkyi Lidlin alelaarissa muutama paketti. Nappasin mukaani kaksi ja hykertelin itsekseni, miten kivaa on vielä tässä iässä saada leikkiä. Oli meinaan hauska seurata, miten napit turposivat moninkertaisiksi, kun uitin niitä vedessä. Mutta sen jälkeen niitä ei saanutkaan enää siististi siirrettyä paikoiltaan, kun alkoivat hajota. Enkä oikein ymmärtänyt, miten siihen koloseen olisi pitänyt siemenet peittää, joten turasin niihin jotenkuten kokoelman siemeniä ja laitoin muovikannen päälle. Seuraavana aamuna olikin vastassa iloisen pörröiset sammalkummut. Näköjään homehtuvat liiassa kosteudessa.

Toppahousu-, ilmastonmuutos- ja sammalnappijärkytyksen lisäksi järkytyin myös siitä, miten aina onnistunkin jinxaamaan asiat blogikirjoitusten myötä. Ei saatu rauhallista eikä raketitonta uutta vuotta, vaan naapurin mies meni ottamaan rähinäviinaa, räjäytti meidän postilaatikon, ampui rakettinsa klo 2, joskin säästi kaksi isoa jytkyä klo 3:ksi ja 4:ksi, ja ampui rakettejaan vielä kaksi seuraavaa päivää. Kyseessä on ihan aikuinen ja oletettavasti oikeustoimikelpoinen ihminen. Ja tokihan hänen laumanvartijakoiransa aloittivat rähinän klo 6, joskin olin itse jo silloin hereillä ja postilaatikon palasia keräämässä tieltä. Kovin on raskaaksi täällä asuminen muuttunut.